Syyskuun lukuvinkki

Lukemista rakastavalle on aina tapaus, kun lempikirjailijalta ilmestyy kirja. Joskus vastaan tulee pienoisia pettymyksiäkin, mutta tällä kertaa kirjakauppiaalle osui napakymppiin Petri Tammisen uutuus Musta vyö. Pidän Tammisen taidosta kirjoittaa lyhyesti mutta silti niin runsaasti, että rivien välitkin huokuvat ajatuksia ja tunnelmia. Musta vyö kertoo omakohtaisesti isän kuolemasta, tai paremminkin sen kokemisesta aikuisen pojan maailmasta käsin. Ollaan kuolemanpelon syövereissä, aikuistumisen pelossa (viisikymppisenä!) ja äidistäkin on huoli, mutta selviytyä pitää. Ja Tamminenhan selviytyy – onnistuen siinä samalla kirjoittamaan ison määrän erittäin hienoja aforistisia lauseita.

Petri Tamminen käyttää omaa elämäänsä materiaalina kuvatessaan erilaisia ilmiöitä. Niin tekee myös hänen poikansa Antti Rönkä, jonka esikoisteos Jalat ilmassa ilmestyi myös aivan juuri. Lukiessani kirjat peräjälkeen pääsin kurkistamaan Tamminen/Rönkä-perheeseen sekä isän että pojan näkökulmasta. Siinä, missä isä kirjoittaa oman isänsä kuolemasta, poika kirjoittaa omakohtaisesti koulukiusaamisesta ja siitä selviytymisestä. Ja miten kypsästi nuori kaveri sen tekeekään!

Suosittelen lämpimästi kumpaakin kirjaa! Parempaa suomen kieltä on vaikea kuvitella. Ja naisena otan kiitollisena vastaan mahdollisuuden päästä taas yhtä pientä mittayksikköä lähemmäs miehen sielunelämän ymmärrystä!

Iltamat Vpk talolla 5.10.2019 klo 18:00

Kulttuuri-iltamat VPK:n talolla 5.10.2019 klo 18 alkaen

Pieni Kirjapuoti järjestää jo perinteiset Iltamat osana Turun Kirjamessujen ohjelmaa. Teatteri kun on tänä vuonna messujen teemana, niin Kulttuuri-iltamat on ajankohtaisempi kuin koskaan!

Iltamaperinteeseen kuuluu juhlapuhe, kansanvalistusta, näytelmää, runoutta ja musiikkia. Juhlapuhujana on tällä kertaa akateemikko, Finlandia-palkittu kirjailija Hannu Mäkelä.

Kansanvalistus hoituu kirjaesittelyillä: Petri Tamminen kertoo uudesta kirjastaan Musta vyö, ja muotitaiteilija, teatteripuvustaja Matti Seppänen on haastateltavana hänestä kertovasta kirjasta Elämäntyönä muotitaide. Olavi Paavolaisen esseistä ja arvosteluista koostuva kirja esitellään näyttelijä Arno Virtasen lukemin, valikoiduin ottein ja kuulemme myös Olavi Paavolaisen säveltämän Ilmari Pimiän runon ”Kuin linnut tumman veen” Arja Tuovisen, Pirjo Klemolan ja Kalle Kivisen esittämänä.

Näytelmä ja kirjallisuus yhdistyvät Jussi Nikkilän esikoisteoksessa Näyttelijä. Jussi Nikkilä on ohjaaja ja näyttelijä, joka loisti Turun Kaupunginteatterissa Hamletina viime vuonna.

Runoutta, sekä musiikkia Helismaan hengessä esittää näyttelijä-muusikko Merja Larivaara. Larivaara miehensä Kari-Pekka Toivosen kanssa on ajankohtainen kaksikko Turussa, sille he tekevät parhaillaan Linnateatterissa komediaa Kahden kauppa.

Teatteriosuudessa tutustumme Dostojevskin Riivaajista sovitettuun monologinäytelmään. Näemme näytelmästä katkelman, jonka jälkeen ohjaaja Tuomo Rämö ja näyttelijä Markus Järvenpää keskustelevat produktiosta. Riivaajat saa ensi-iltansa Teatteri Jurkassa syyskuussa ja Turun Kaupunginteatteriin se tulee 27.11. Saman tiimin edellinen Dostojvski-produktio Rikos ja rangaistus oli valtava arvostelumenestys!

Musiikkia on tarjolla korkeakulttuurista rillumareihin! Mezzosopraano Essi Luttinen säestäjänään pianisti Petri Haapasalo tulkitsee musiikkia eri estradeilta Myrskyluodolta Cherbourgiin. Ja sitten Ajetaan tandemilla Mökille maantien laitaan Freemanin ja Vaakun tahdissa. Kaksikko pitää taatusti huolen siitä, että ilta päättyy hulvattoman hauskasti!

Illan juontaa muusikko-näyttelijä Janus Hanski.

Liput Pienestä Kirjapuodista, Pop Puodista Naantalista ja Lippupisteestä 34e/kpl.

Turun Päivänä Sunnuntaina 15.9. Puoti Avoinna klo 12-16


Pieni Kirjapuoti on avoinna Turun päivänä sunnuntaina 15.9. klo 12-16.

Klo 13:00 Tietovisailua lautapelin Nähdään täl pual jokke pohjalta.

Klo 14:00 Jesper Von Hertzen esittelee suunnittelemansa tietovisailulautapeliä Nähdään täl pual jokke. 

klo 15:00 Kristiina Elo ja Veepee Lehto kertovat kirjastaan Putosik Akrikola Aurajokke?

Lämpimästi Tervetuloa!

Blogikirjoittamisen kurssi Pienessä Kirjapuodissa!

Rouva Sana, alias Minna Luoma tulee opettamaan meille blogikirjoittamista kahtena lauantaina. Kurssi on suunniteltu siten, että parhaan tuloksen saa osallistuessaan molemmille päiville, mutta yhdenkin kerran sisältö muodostaa mielekkään kokonaisuuden.

Rouva Sana on ammattisisällöntuottaja, toimittaja ja bloggaaja, joka on kirjoittanut keväällä 2019 tavoitteellisen bloggaamisen tietokirjan Minustako bloggaaja? – Bloggaajan käsikirjan (Minna Luoma, Rouva Kustannus). Kirja on suunnattu asiantuntijoille ja yrittäjille, mutta siitä hyötyvät myös harrastajabloggaajat ja blogia vasta suunnittelevat. Tutustu Rouva Sanaan ennakkoon osoitteessa www.rouvasana.fi.
 
La 14.9. klo 15-17
 
Blogin suunnittelu ja perustaminen
– Miksi blogi? Mitä hyötyä bloggaamisesta on?
– Mitä tavoitteellinen bloggaaminen tarkoittaa?
– Kaikki alkaa suunnittelusta (tavoitteet ja niiden mittaaminen, kohderyhmä)
– Blogin visuaalisuus ja valokuvaaminen
– Millainen on hyvä blogi?
– Blogin perustaminen
 
La 21.9. klo 15-17
 
Bloggaajan arki ja työ
– Juttujen ideointi
– Millainen on hyvä blogikirjoitus?
– Blogikirjoituksen työvaiheet
– Sisältösuunnitelma
– Blogin markkinointi
– Ajankäytön hallinta

14 ensin ilmoittautunutta mahtuu mukaan. Kurssin hinta molemmilta päiviltä on yhteensä 80e, yhden iltapäivän hinta on 45e. Ilmoittautumiset: katri.tuominen@pienikirjapuoti.fi tai 040 7541823. Ilmoittautumiset viimeistään 2.9.

Aurinkoisia loppukesän päiviä!
Katri
 

Pienen Kirjapuodin ohjelma Taiteiden yönä 15.8.

Taiteiden Yö Pienessä Kirjapuodissa

Klo 17:00 Elina Kilkku: TäydellinenNäytelmä

Klo 17:30 Ilari Aalto ja Elina Helkala: Jatulintarhoja ja Hiidenkiukaita, nuoren arkeologin käsikirja

Klo 18:00 Anja Erämaja: Imuri

Klo 18:30 Ville Laamanen ja Hannu K. Riikonen: Elämme uutta luovaa aikaa: Olavi Paavolaisen esseitä ja arvosteluja 1922-1950; haastattelijana Kari Immonen

Klo 19:00 Roope Lipasti: Jälkikasvukausi

Klo 19:30 Siru Kainulainen: Elämäni kirjat

Klo 20:00 Heli Laaksonen: Aurinko, Porkkana, Vesi.

Klo 20:30 Nina Kokkinen: Totuuden etsijät, haastattelijana Hippo Taatila

Klo 21:00 Anuirmeli Sallamo-Lavi: Pieni povauskirja

Klo 21:30 Kyösti Mäkimattila: Valoina toisillemme

Lämpimästi Tervetuloa!